OutiMara mie vaan mietin

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansanterveys

Rokotevelvollisuudesta käynnistettävä viipymättä selvitys 

Rokotekattavuuden notkahdukset ja ilmaantuneet tuhkarokkotapaukset ovat hälyttäviä viestejä. Odottelu voi tulla kalliiksi. Kyse on rokottamattoman lapsen hengestä, mutta myös naapurin lapsista sekä koko kansanterveydestä. Kiritän peruspalveluministeri Annika Saarikkoa käynnistämään viipymättä selvityksen toimista, joilla rokotekattavuus voidaan maassamme turvata. 

 

Haittavero punaiselle lihalle

Syksyn mittaan on keskusteltu jälleen ilmastonmuutoksesta. IPCC:n suhteellisen negatiivissävytteisin raportin julkistamisen myötä paljon energiaa on keskitetty kysymykseen siitä, miten saastuttamista voitaisiin vähentää.

Aiemmin lokakuussa kirjoitin siitä, pitäisikö päästöjä tarkastella yksilöiden vai valtioiden näkökulmasta. Johtopäätöksenä toimi, että ehdottomasti yksilötasolla. Kaikki muu on jokseenkin turhanpäiväistä vastuunvälttelyä ja feel-good -kiertelyä.

Sosiaali- ja terveysministeriön etämyynnin kielto ei palvele kansanterveyttä

Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) on käynnissä eriskummallinen hanke kieltää alkoholituotteiden etämyynti Suomeen. Etämyynti on Euroopan Unionin jäsenmaiden keskenään sopima tapa tehdä rajat ylittävää kauppaa tuotteilla, joista peritään valmistusveroa. Etämyynnissä myyjä maksaa valmistusverot ostajan kotimaahan.

Lääkkeeksi luontoa

Skotlannissa lääkärit määräävät luontoa lääkkeeksi. Resepti voi olla erilaisia aktiviteetteja luonnossa: luonnonkukkien piirtämistä, aaltojen ja pilvien katselemista, vaeltelua, luonnonmateriaaleista askartelua, valokuvaamista. Luonto on pilleriä parempi.

Kylmää kyytiä syöpäsairaille - tutkimusrahat kohta nollassa

Tämä vuosituhat ja erityisesti kulumassa oleva vuosikymmen ovat olleet synkkää aikaa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Tutkimusrahat ovat tällä menolla kohta nollissa eikä järkeviä hoitoja saada kehitettyä. Todella kylmää ajattelua päättäjiltä.

Melu vaikuttaa koko ihmisen kroppaan

Melututkimus on edennyt pelkästä kuulon suojelusta koko kehoa koskevan altistuksen tutkimiseen. Erityisesti ihmisen sydän altistuu pitkäaikaisaltistuksena melulle. Matalataajuinen melu on useinkin se vaarallisin melu, koska ihminen ei välttämättä kuule sitä.

Mitäpä jos verorahoilla ei ryypiskeltäisi?

Ajatus lähti viinalaskua kritisoineen päättäjän potkuista liikkeelle. Rupesin tässä pohtimaan että onkohan mitään syitä miksi sinun ja minun verorahoilla ylipäänsä täytyy ruokkia valtakunnan pahinta terveysongelmaa? Avaan keskustelun, kuulen mieluusti perusteita suuntaan jos toiseenkin.

Mitä irtisanomissuojan heikennyksestä seuraa duunarille?

Haluatko että sinä ja rakkaasi eläisitte jatkuvassa pelossa? Unohdetaan työllisyysprosentit, taloustutkimukset, uudet työpaikat ja valtapelit ja keskitytään ihan vain meihin ihmisiin. Siihen miltä meistä tuntuu ja miten me voimme. Turvallisuudentunne on kaikista tärkein perustarve ja näin ollen irtisanomissuojan heikentäminen uhkaa koko kansaa ja sen hyvinvointia. Kukaan ei ole niin korvaamaton, kuin kuvittelee olevansa - varsinkaan laman koittaessa.

Miten huumeiden laittomuus on parempi kansanterveydelle, kuin laillinen asema?

Tälläisen kysymyksen esitin Twitterissä. Linkki https://twitter.com/TeppoSyvarila/status/1033000460913991680?s=19

 

Nyt haluisin kuulla mihin perustuu väite, että huumeiden laittomuus on parempi asia #kansanterveydelle kuin niiden laillisuus? #kannabis #huumeet @kaarlosimojoki @TuukkaTammi @HakkarainenPekk @KimKannussaari Onko asiasta tutkittua tietoa? #Dekriminalisointi #kieltolaki #sääntely

 

Koska kyseiset herrat ovat hiljaa. Esitän saman kysymyksen arvon lukijoille ja keskustelijoille.

 

Joka toinen tupakoitsija kuolee tupakkaan


Piraattipuolueen päihdeohjelmassa halutaan lähinnä lisätä huumeiden tarjontaa ja helpottaa saatavuutta. Ennemmin tulisi olla huolissaan päihderiippuvaisten tilanteesta - siitä hitaasta itsemurhasta, johon nämä ovat ajautuneet. Jopa joka toinen tupakoitsija kuolee tupakkaan. Keskimäärin tupakoitsija menettää 10 elinvuotta tupakoinnin takia:

https://www.terveydentukena.fi/terveys-ja-hyvinvointi/eroon-tupakasta/tu...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä