*

OutiMara mie vaan mietin

Kaikki blogit puheenaiheesta Ajankohtaista turvallisuuspolitiikasta

Ilman pelkoa ei olisi itsenäistä Suomea – Itsesuojeluvaistoille annettava valtaa

Pelko on luonnollinen, selviytymistä tukeva tunne. Pelot saavat varautumaan vaaratilanteisiin, ja ne voivat kanavoitua varovaisuudeksi, vastuullisuudeksi ja viisaudeksi, joita arjessa tarvitaan. Jos ajattelit, että rohkeus tarkoittaa pelottomuutta, niin olit pahasti väärässä. Pelko on hyvin luonnollinen itsesuojeluvaisto, jota pitää käyttää selvitäkseen. Pelkääminen on siis aivan normaalia, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että uhan edessä pitäisi lamaantua, saati lannistua. Kaikelta pitää varautua ja suojautua kuitenkin, jotta yhtään uutta terrori-iskua ei enää tulisi.

Jihadisteilla ei ole mitään asiaa meidän Suomeemme

Poliisi on ilmoittanut valvovansa yleisötapahtumia ilmoittaen syyksi sen, että ”emme enää elä lintukodossa”. Pidän sitä käsittämättömänä asiana, että tänä päivänä jihadisteista pitää meteliä lähinnä äärilaidan edustajat, vaikka ongelma koskettaa kaikkia kansalaisia yhtä lailla. Puhumme nyt meidän turvallisuudestamme. On myös käsittämätön asia, että vapaaehtoisesti Suomesta Isisin riveihin taistelemaan lähtevät voivat ylipäätään palata Suomeen.

Suurmoskeijahanke-uskonnon vapaus - yhteiskunnan rakenne ja turvallisuus

Tähän asti pääkysymys Helsinkiin suunnitteilla olevassa suurmoskeijahankeessa ei ole painottunut turvallisuus ja yhteiskunnan rakennetta pohtivaan näkökulmaan. Painotus ja keskustelun sisältö on ollut uskonnonvapaus näkökulma. Tähän asti on lähdetty siitä liikkeelle, että kaikki uskonnot ovat tasa-arvoisia lain edessä ja samalla on ajauduttu kokonaan sivuraiteille. Idealistisesti rakennetaan pilvilinnoja hyötynäkökohdista ja mainosarvosta. Haaveillaan Helsingille mahdollisessa vaurauden ja mainos arvon mukanaan tuomasta hyödystä ja miksei myös koko Suomelle.

Jos tahdot rauhaa

Ihmiskunta painaa toistuvasti paniikkinappulaa.

Venäjä pelästyi vapautumisensa kynnyksellä ja veti rakosellaan olevan kannen kiinni Vladimir Putinin johdolla. Kansakunnan henkinen voima ei kestänyt alkavan demokratian epävarmuutta.

Kansalaisvalvontaa lisää? Ei kiitos

Tukholman autoisku on lisännyt rajusti vaatimuksia verkkovalvonnan laajentamiselle ja poliisin urkintaoikeuksille. Olen syvästi huolestunut suomalaisten vauhkoontumisesta. Yksittäiset iskut eivät ole ilon aihe, kun ne kohdistuvat joillakin heihin itseensä. Mutta onko meidän jokaisen pelättävä, menetettävä yöunemme tai lähdettävä kantamaan betoniporsaita kirkonkylän apteekin ja S-marketin eteen. Ei tarvitse. Terrori-iskujen uhka Suomessa on olemassa, mutta mitätön. Meidän tulee tuhat kertaa enemmän pelätä liikenneonnettomuutta tai katuväkivaltaa kaupungeissa.

Hävittäjähankinta ja Venäjän ilmatorjunnan ulottuvuus Etelä-Suomeen

Suomen hävittäjäehdokkaat ovat yllättävän tasavahvoja. Suomen maantieteellisiä erityispiirteitä ei ole otettu julkisessa keskustelussa huomioon. Etelä- ja Itä-Suomessa toimiessaan hävittäjät toimisivat Venäjän ilmatorjunnan piirissä.

Hävittäjähankinnalla spekulointi on alkanut ja kiihtynee päätöksen lähestyessä. Kannunvalantaa niin teknisiltä kuin poliittisilta kannoilta tehdään jatkuvasti.

Puolustusyhteistyötä juntataan historiattomasti

 

Sauli Niinistön Tukholman-matka on talvisotaretki, jossa ruotsalaisten apua korostetaan. Tällä on tarkoituksensa. Nykyihminen ajattelee, että on Pohjolassa puolustusyhteistyötä ollut ennenkin.

Mistä puhun puhuessani turvallisuudesta

Näin talvisodan päättymisen vuosipäivänä ajatuksissa tulee esiin vaaliteemani turvallisuus, joka on viime aikoina ollut vahvasti mukana keskusteluissa eri tavoin. Maamme itsenäisen historian aikana on kohdattu monenlaisia turvallisuusuhkia, poliittinen salamurha, sotia, kouluampumisia, infosotaa, poliittista ja uskonnollista radikalisoitumista ja tartuntatauteja.

Kenen joukoissa seisot Ylen Venäläinen?

Ylen antia… http://yle.fi/uutiset/3-9433295. ”Yksittäisten tapausten lisäksi Puolustusvoimissa on Ylen saamien tietojen mukaan alettu rajoittaa varusmiespalvelukseen tulevien Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisten toimintaa.”, kertoo Yle.  Juttua jatketaan näin: ” Yle sai nähtäväksi Puolustusvoimien hiljattain antaman salaisen ohjeistuksen, jonka mukaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavien varusmiesten koulutusta muutetaan.

Maahantulon rajoittaminen vain turvallisuuskeikauksen peite?

Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikkaa johtavat presidentti Trump ja Michael T. Flynn. Kuka on sitten se viileä kaveri, joka näitä kahta kuumapäätä vahtii? Hän on Stephen "Steve" Bannon.

On siinä miettimistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä