OutiMara mie vaan mietin

Unohdettu kansanryhmä, karjalaiset

Sain yhteydenoton Karjalan kielen seurasta. Tiesitkös, että karjalan kieltä on puhuttu yhtä pitkään kuin suomen kieltä? Tiesitkös, että karjalan kielen puhujia on Suomessa edelleen 30 000? Tiesitkös, että ainoan kotoperäisen väestönosan, karjalaisten, kielellisiä oikeuksia ja kielen asemaa ei ole turvattu Suomen laissa millään muotoa, mutta esimerkiksi saamelaisten ja romanien on? Oletko kuullut kenenkään puhuvan karjalaisten oikeuksista eduskunnassa? Tai karjalaisten kielen elvyttämisestä tai kielen opiskelun tai rahoituksen järjestämisestä? Miksi mie tämmösiä kyselen? Koska vähemmistöt. Oman maamme vähemmistöt. Ne unohtuvat. Ne hautautuvat kaiken trendikkäämmän alle. Ite olen karjalaisten jälkeläinen. Mummoni, 94 vuotta, pagisoo sujuvasti karjalan kieltä. Lapsuudenkodissani kuulin ja elin karjalan kieltä sekä tapoja. Huikeita muistoja lapsuudesta. Eikö olisi aika nostaa kielipoliittisessa kontekstissa myös karjalan kieli tasavertaiseksi muun muassa saamen kielen kanssa? Ruotsin kielestä ja sen rinnalle nostamisesta puhumattakaan. Karjalan kielen seura tekee arvokasta työtä kielen ja kulttuurin ylläpysymiseksi sekä nostamiseksi (https://www.karjal.fi/kks/).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Karjalan kieli sai joitakin vuosia sitten kuitenkin vähemmistökielen aseman Suomessa ja virallisia tiedotteita julkaistaan myös karjalaksi. Niin ikään radion uutislähetyksiä on aloitettu muutama vuosi sitten. Joten periaatteessa on menty eteenpäin. Käytännössä kieli kyllä Suomessa on häviämässä lukuunottamatta varsinaisia aktivisteja.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sama juttu. Myös minuun oltiin yhteydessä ja kannatan karjalan kielen aseman parantamista. Suku isäni puolelta oli nk. menetetystä karjalasta. Jonkin verran isäni siskot haastelivat karjalan kielellä ja sain sitä lapsuudessani/nuoruudessani kuulla. Kieltä ei saa missään nimessä unohtaa ja se pitää nostaa agendalle. Toivottavasti tuleva eduskunta ymmärtää tilanteen ja asia etenee siellä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tässä karjalankielinen valtioneuvoston tiedote tulevista eduskuntavaaleista:

https://vaalit.fi/documents/5430845/12667511/karja...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Tärkeä aihe. Mielestäni 2000-luvulla on tehty aika paljon, tosiaan vähemmistökielen asema. Myös viittomakielen ja saamen asemaa on parannettu.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Tiesin. En tosin ole tiennyt kaikkea tätä kuin parisen vuotta, vaikka alan ihmisiä olenkin. Kiitos blogistille aiheen nostamisesta esille täälläkin.
Minä sain eduskuntavaaliehdokkaana kyselyn aiheesta. Se on erittäin tärkeä ja tällaista vastailin.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Tuen mainittuja tavoitteita. Anneli Sarhimaan tutkimus ja teos (Vaietut ja vaiennetut) tästä aiheesta tuli todellakin tarpeeseen. Tässä havaitaan, kuinka tärkeää tiedon saanti todellisesta tilanteesta on, jotta ylipäänsä voidaan tehdä hyviä päätöksiä karjalan kielen suhteen tai ylipäänsä muodostaa mielipiteitä asiassa. Varmaankin tietoa tarvitaan edelleen lisää. Olin ulkomaanlehtoreiden opintopäivillä, missä oli Sarhimaan teoksen esittely. Tekijä itse totesi projektin alussa, että siitä tulee helppo, että mitään selvitettävää ei enää siis paljoa ole!

Tiedon saanti kielen tilanteesta, puhujien odotuksista yms. on erittäin tärkeää siksikin, että vähemmistökansojen ja -kielten asiat ovat kansainvälisiä: näin on myös karjalan kohdalla. Itse ulkomaanlehtorin sivuharrastuksena ja fennougrsitin ominaisuudessa pohdin, miten estää udmurtin ja muiden Venäjän keskiosien suomalais-ugrilaisten kielten joutumista vakavasti uhanalaisiksi. Suomennan udmurttien, marien ja komien kirjallisuutta, tuon esille kirjallisuuden merkitystä kielen kannalta. Olen seurannut, miten kymmenisen vuotta sitten aloitettu EU:n ja Venäjän yhteinen projekti suomalais-ugrilaisten kielten saamiseksi koulutuksen kieleksi (nyt ne ovat VAIN äidinkielen oppiaineena) on jotenkin vain hautautunut täysin: alkutyö on tehty loistavasti eli 10 oppiaineen omakielinen terminologia on kartoitettu ja julkaistu, mutta näyttää utopistiselta saada koskaan niitä oikeaan käyttöön. On käynyt aivan päinvastoin: erityisesti vuodesta 2017 alkaen Venäjän federaation kielipolitiikka on ruvennut vainoamaan äidinkielen opetusta vetoamalla vapaaehtoisuuden periaaatteisiin. Mutta en kuitenkaan näe mitään muuta mahdollisuutta kuin puhua kaikesta huolimatta siitä, miten omakielinen kouluopetus olisi kielen välttämätön kivijalka.

Koska esimerkiksi Suomessa karjalan kielen tilanne on aivan toinen ja kehittystendenssit aivan toisia, vertailu on sinänsä aika vaikeaa ja hyödytöntäkin yleensä. On toki tarpeen todeta, että esimerkiksi saamenkielisiä eri aineiden oppikirjoja on käytössä (vaikkakin vanhentuneita) ja kertoa se faktana Venäjän suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa, joissa vastaavasta ei edes uneksita enää. Siis kannustavat esimerkit ovat aina tarpeen, mutta on myös kummallista vertailua. Sen pohjalla on pyrkimys osoitella, kuinka huonosti jossain ovat asiat ja sillä perusteella meidän ei tarvitse tehdä yhtään mtään. Tätä propagandaa esimerkiksi Venäjällä viljellään aika taajaan. Myös Suomessa olen kohdannut karjalan kielen puolustajilla samanlaista asennetta, kun olen puhunut Volgan alueen suomalais-ugrilaisten kielten tilanteesta: tuntuu kuin heitä ei edes kiinnostaisi asia, vaan he kysyvät, entä karjalan kieli Suomessa. Ikään kuin karjalan kielen tilanne Suomessa oikeuttaisi lopettamaan huolehtimisen Volgan alueen kielten tilanteesta tai karjalan kielestä Venäjällä!

Jatkukoon työ karjalan kielen puolesta. Kaikista edistysaskeleista pitää lisäksi tiedottaa tehokkaasti ihmisille, myös ympäri maailmaa! Jos halutaan, että karjala ei olisi uhanalainen, tavoitteiden on oltava korkealla: ei riitä, että joku jossain sitä osaa. Tavoitteet pitää olla myös kielenhuollossa, kielen kehittämisessä, erikoisalojen terminologian ja tekstien laatimisessa, kirjallisuuden kehittämisessä, kielitaidon tasojen mittaamisessa ja kielen tehokkaassa opettamisessa.

Esa-Jussi Salminen
Udmurtian valtionyliopiston ulkomaanlehtori, FM
Ehdokas Piraattipuolueen listoilla numerollla 58 Keski-Suomessa

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Keskustelua karjalaisista ja karjalan kielestä sekä näihin asiakokonaisuuksiin liittyviä päätöksistä vaikeuttaa laajalti vallitseva käsitesekaannus.

Etnisessä mielessä karjalaisia asui ennen sotia Suomessa Suojärven ja Salmin pitäjissä, jotka olivat käytännössä kokonaan karjalaisten asuttamia alueita. Suistamon pitäjästä karjalaista väestöä oli noin puolet ja jonkin verran karjalaisia alkuperäisasukkaita oli myös Korpiselässä, Soanlahdessa ja Ilomantsin itäisimmissä osissa. Lähes kaikki karjalaiset olivat ortodokseja.

Niin sanottujen "siirtokarjalaisten" määrä oli yli 400.000, mutta tuosta määrästä vain kymmenisen prosenttia, eli noin 40.000 oli etnisiä karjalankielisiä karjalaisia. Muut olivat suomalaisia, jotka puhuivat suomen kielen itämurteita ja heitä nimitettiin karjalaisiksi samalla tavalla kuin nykyään nimitetään vaikkapa lappeenrantalaisia tai joensuulaisia.

Karjalan kielen seuraa koskien mielenkiintoinen tilanne on myös se, että ei niin pientä kuppikuntaa etteikö sinnekin riidan saisi aikaiseksi. Karjalan kielen seura on pyrkinyt elvyttämään karjalan kieltä ja vankentamaan sen asemaa, mutta koska Suomen entiset rajakarjalaiset puhuivat kahta eri päämurretta, niin sanottua varsinaiskarjalaa ja toisaalta aunukselaismurteeksi luokiteltua "livvin kieltä", niin näiden kahden ryhmittymän välille on sukeentunut riita siitä voiko nykyisin valta-asemassa olevaa livvin kieltä pitää kaikkien karjalaisten omana kielenä vai olisiko syytä julkaista kirjoituksia sekä varsinaiskarjalaksi että livviksi yhtäläiseen.

Livvin kielen puolesta puhujien (lähinnä salmilaiset) peräänantamattomuus johti siihen, että enimmiltään suojärveläisistä koostunut varsinaiskarjalan kielen puhujien joukko erosi koko seurasta. Ylempänä linkkaamani valtioneuvoston tiedotekin on nimenomaan livvin murteinen, kuten nykyään lähes kaikki karjalaksi julkaistu teksti.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Kielitaistelu on vähän jokaisen kielen kehityksessä jossain vaiheessa.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kieliasia on hyvä liittää luontevaan kv. yhteyteensä: Vietämme parhaillaan Suomi-neidon itsenäistymisvuosien 1917-20 satavuotisjuhlavuosia alkaen joulukuusta 2017 ja huipentuen lokakuuhun 2020. Kieliolojen kehittyminen maamme eri osissa on olennainen osa juhlavuosisisältöä. Karjalaismurteita ja aunukselaista karjalankieltä livviä puhuttiin kotikielenä yleisesti Suomen alueella Raja-Karjalassa vielä 1940-luvulla.

Tämän 34 kuukautta kestävän Suomi 100 % -teemajuhlakauden aikana muistelemme nuoren valtiomme kolmevuotista kehittymistä kansalais/vapaussodan jälkeen lopulta 100-prosenttisesti itsenäiseksi: esimerkiksi siniristilippumme virallistettiin 1918, valtiomuodoksemme sovittiin 1919 vapaa tasavalta (ei pohjoismainen kuningaskunta tai sosialistinen neuvostotasavalta), ja valtiomme muodoksi kartalla vahvistettiin 1920 Tarton rauhassa kv. hyväksytyt kokonaisen Suomi-neidon luomumuodot (ei 87,5 %:n tynkämuodot).

Taustaa: Itsenäisen Suomen ensimmäinen ja ainut rauhanomaisesti neuvoteltu rajasopimus on Tarton rauha 1920. Rajoista oli 1917-20 erimielisyyttä sekä Ruotsin että Neuvosto-Venäjän kanssa. Kansainliiton siunauksella sovittiin, että Ahvenanmaa ja Petsamo kuuluvat Suomeen ja Repola ja Porajärvi Neuvosto-Venäjään. Ruotsi on pitänyt kiinni näistä 1920 sovituista rajoista hyväksyttyään ne 1921, mutta Venäjä ei, vaikka hyökkäämättömyyssopimuksessa 1932 itärajamme vielä erikseen vahvistettiin 'ikuiseksi'.

Pidämme monin tavoin muistaen ja muistuttaen koko juhlavuosikauden ajan esillä noita Suomen ainoita rauhanomaisesti naapurien kesken neuvoteltuja valtionrajoja, jotka olivat virallisesti voimassa aina vuoteen 1947 saakka.

Julkistimme joulukuussa 2017 kansalaisjuhlavaltuuskunnan ensimmäisen virallisen luonnoksen tulevasta SUOMI 100 % -juhlakolikosta (ks. kuva ao. linkin takana). Kuten historioitsija Ohto Manninen on osoittanut, Suomen itsenäistymispäivät ajoittuivat ajanjaksolle 6.12.1917 - 14.10.1920, mikä saa suunnittelijatiimin mielestä näkyä myös SUOMI 100 -juhlarahoissa, -mitaleissa ja -merkeissä. Juhlakolikko pyritään saamaan lyötäväksi ja jakeluun hyvissä ajoin ennen Tarton rauhan 100-vuotisjuhlapäivää 14.10.2020, mahdollisesti alkuvuodesta 2019.

Ks. Suomi 100 % -teemavuodet 2017-2020: Tarton rauha 14.10.1920
http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

Raja-Karjalan kieli livvi on oma kieli , mutta Kannaksella puhuttu on Suomen kielen itäistä murretta .

Minulla on kirjahyllyssä livvinkielinen "Biblii lapsile", Raamatun kertomuksia lapsille, ja Tove Janssonin livviksi käännetty "Taikurinhattu"," Tiedoiniekan hattu",myös joku "Suakkunoita "satukirja.

Venäjällä on suomalais-ugrilaisille kansoille käännetty
suomalaistenkin kääntäjien toimesta Raamattua,painettu ja lahjoitettu heille.
Ovat monet itkeneet ilosta saadessaan lukea oman kielistä Jumalan Sanaa.
Pari vuotta sitten kuulin , ettei Jäämeren rannalla asuvilla nenetseillä ole kirjoitettua kieltä ollenkaan.
He erään käännöstyötä tekevän pariskunnan mukaan kertovat laulamalla oman asemansa yhteisössään.
Olin surullinen kuullessani ettei heidän sanavarastoonsa kuulu sana "rakkaus ." Mietin tähän syytä ja onko heillä lähimmäisen rakkautta, "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Muistamme , miten Suomen kirjallisen kielen synnyttäjä on Mikael Agricola .

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset