OutiMara mie vaan mietin

Ennaltaehkäisevät palvelut lisäämässä hyvin- ja/vai pahoinvointia?

Itselläni on kolme kouluikäistä lasta. Jokainen niin erilainen ja ihanan ainulaatuinen. Myös tarve huolenpitoon ja tukeen on lapsillani erilainen, aivan kuten muidenkin lasten kohdalla. Ei ole samasta puusta veistetty meistä ketään.

 

Osa lapsista, suurin osa, pärjää vanhempien ja perheen tuella läpi päiväkoti- ja koulumaailman, tarviten tueksi vain neuvolan tai kouluterveydenhoitajien peruskäynnit- ja tarkastukset. Mutta entäs jos lapsella on pulmia, mm käyttäytymisessä, oppimisessa, tunne-elämän hallinnassa? Avun saaminen voi olla melkoisen työn takana. Tästä on äitinä omaa kokemusta, mutta myös muiden vanhempien kertomana karuja kokemuksia. Avun saaminen on täysin riippuvainen lapsen kanssa päivittäin töitä tekevien (hoitajat, opettajat) sekä aktiivisten vanhempien varassa. Entä jos ongelmia ei huomata ”ajoissa”, opettaja ei huomaa, vanhemmat ei huomaa, tai em eivät välitä tai osaa huomioida ongelmia? Ongelmien huomaaminen, tiedostaminen, tunnistaminen sekä niihin puuttuminen on ainoa keino ennaltaehkäisyyn. Lapset ja nuoret osaavat näistä kertoa myös itse ja ovat hyvinkin aloitteellisia, jos heille siihen annetaan mahdollisuus. Tarvitaan aikaa, turvallinen ihminen sekä keinot puuttua tilanteisiin mahdollisimman ajoissa.

 

No, mikä on tilanne esim koulumaailmassa? Yksi terveydenhoitaja käy koululla muutamana päivänä viikossa, resurssit myös kuraattorien ja koulupsykologien suhteen surkeat. Yhden terveydenhoitajan vastuulla saattaa olla satoja lapsia ja nuoria. Ja ei, tämä ei kerro yksittäisen työntekijän ammattitaidosta ja tehokkuudesta mitään, päinvastoin todistaa sen, ettei ammattitaitoisella joukolla ole riittävästi resursseja hoitaa lapsia ja nuoria. Omien lasteni kouluilla terveydenhoitajat tekevät aivan huippua, ammattitaitoista työtä. He hoitavat satoja terveystarkastuksia siinä samalla, kun pitäisi aikaa riittää myös lasten ja nuorten joka päiväiseen kohtaamiseen ilman ajanvarauksia. Koulussakin sattuu ja tapahtuu onnettomuuksia, joten terveydenhoitaja olisi silloinkin oikea ihminen oikeassa paikassa. Opettajan tehtävä on opettaa ja kasvattaa, mutta onko opettajan tehtävä hoitaa kaikki lapsen terveyteenkin liittyvät asiat? Mielestäni ei.

 

Terveydenhoitaminen on muutakin kuin fyysisten oireiden tai sairauksien poissulkua ja hoitamista. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla päivittäin mahdollisuus tavata terveydenhoitaja, jos siihen on tarvetta. Kyse on siis riittämättömistä resursseista. Tuttu, turvallinen terveydenhoitaja, voi olla se henkilö ja usein onkin se henkilö, jota voi lähestyä, kun on murheita, kaveripulmia tai muita ongelmia. Terveydenhoitaja on se henkilö, jolla on pätevyyttä arvioida jatkosuunnitelmia fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen terveyden ylläpitämiseksi. Aivan kuten, työssäkäyville aikuisille on järjestytty päivittäinen työterveyshuolto. Mielestäni riittävien resurssien turvaaminen koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon (lue Suomeksi: lisää työntekijöitä, terveydenhoitajia, opoja, kuraattoreita, psykologeja) on poliittinen päätös. Lasten suojelun ja lasten- ja nuorten laitoshoidon lisääntyminen kertoo karua kieltään siitä, että ennaltaehkäisevä työ, ajoissa puuttuminen, on liian vähäistä, resurssit on ajettu alas. Perheissä on yhä enemmän ongelmia, liian isoja ongelmia, jotta niitä yksikseen pystyisi selvittämään. Kun apua tarjotaan ajoissa, lapsen ja nuoren itsensä tai perheen pyytämänä, hoitajan tai opettajan toimesta, terveydenhoitajan toimesta, pitää siihen olla resursseja. Siihen pitää puuttua viimeistään silloin, eikä valitella resurssien puuttumista. Jokainen huomiotta jättäminen, asian hoitamatta jättäminen, asian viivästyminen pitkittää hoitoon tai terapiaan pääsyä, johtaa kurjimmassa tapauksessa pitkään sairaalahoitojaksoon. Miksi? Kun kukaan ei aiemmin kuunnellut ja asialle ei ennaltaehkäisevästi tehty mitään. 

 

Väitän, että yksikin kohtaminen osaavan aikuisen ihmisen kanssa voi pelastaa lapsen tai nuoren joutumasta suureen, surulliseen kierteeseen, jopa laitoshoitoon.  Se, että lasta tai nuorta kuunnellaan, puututaan, tartutaan murheisiin ja ongelmiin ajoissa on parasta ennaltaehkäisyä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Outi, kokeilepa miten sote sinuun tai lapsiisi vaikuttaa?

https://yle.fi/uutiset/3-10051596

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Meillähän täällä pyörii jo Siun Sote täyttä päätä, joten kyllä on käyttäjä kokemuksia kertynyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset