OutiMara mie vaan mietin

Meet ja Toot

Kylläpäs keskustelu nyt taas velloo. Julkkismiehiä saadaan vastuuseen ja maalitettua useamman nimettömän naisen taholta. Naiset rules, jes….not.

Aloitan teeman mukaisesti. Minua on tuijotettu, katseltu tissien väliin, on ehdoteltu, taputeltu ja kourittu. Itse olen selvinnyt tilanteista ilman poliisia ja terapeuttia. Selvinnyt olen huumorilla tai reagoimalla vähemmän humoristisesti vastapuolelle. Suuni olen kyllä tilanteessa kuin tilanteessa osannut aukaista ja sen teen jatkossakin. Tätä suosittelen myös muille.

Mitä nämä nayttelijät kertovat naisena olosta ja naisen asemasta elokuvateollisuudessa tai julkisuudessa? Mitä nämä ulostulot kertovat naisten omasta käytöksestä? Hehän hyväksyvät törkyilevän toiminnan tasan siihen asti, kunnes tulevat ulos lausunnoillaan ja muistelmillaan.

Ennen kuin kukaan hyökkää kimppuuni naisten oikeuksien vähättelystä, voin kertoa, etten hyväksy kuolaavien julkkismiesten enkä taviksien, kännipäissään olevien puristeluja ja törkyehdotuksia. Mikä kummastuttaa, että ”rohkeilla” naisilla on kanttia tulla kertomaan kaltoinkohtelusta 20 vuotta tapahtuneesta. Tämähän alleviivaa naisten ei-oikeuksia, sekä naisen alistettua asemaa ennen ja nyt. Asioista uskalletaan puhua vasta, kun riittävästi aikaa on kulunut, olet rikastunut ja menestynyt, saat naamasi telkkariin. Miten tämä auttaa uusia uhreja tai alleviivaa sitä, että puhukaan rohkeasti väärinkäytöksistä. No, mielestäni ei mitenkään.

Se, että tämä kampanjan yhteydessä kirkkain silmin sekoitetaan seksuaalinen häirintä jopa raiskaukseen, on järkyttävää. Aivan sama, kuin litsaria alias korvapuustia (en puhu pullasta) poskelle verrataan päähän ampumiseen. Nyt ihan oikeesti! Vähän rotia keskusteluun!

Pointtini on siis se, että naiset aukaiskaa suunne silloin, kun asia tapahtuu. Kertokaa ystävälle, sukulaiselle, työkaverilla, puolisolle HETI tapahtuneesta! Jos tapahtuu rikos, soittakaa poliisille nyt, mieluummin turhaan kuin liian myöhään. Älkää ottako esimerkkiä nykyisistä ”esikuvista”, jotka uskaltavat aukaista suunsa vuosien päästä tai näkevät asian käsittelyn tarpeellisena 20 vuoden päästä. Aika tuppaa kultaamaan muistot, mutta muistelmilla ei auteta uusia uhreja!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Mikä kummastuttaa, että 'rohkeilla' naisilla on kanttia tulla kertomaan kaltoinkohtelusta 20 vuotta tapahtuneesta."

- Eikö 20 kuitenkin ole parempi kuin 30 tai 40? Tai parempi kuin käytäntö, jossa asia otetaan käsittelyyn vasta kun kähmijä on pysyvästi poistunut keskuudestamme? Jos viive nyt onkin pari vuosikymmentä, voi se omien tyttäriemme ja heidän tyttäriensä aktivoiduttua olla... vaikkapa yksi minuutti.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Juu. Montako törkyilyä olis jääny tekemättä, jos asia olisi heti ajankohtainen? Montako äitiä ja tyttöä olisi näiltäkin possuilta jäänyt kourimatta?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Olisi jäänyt ja olisi jäänyt. Mutta kuinkapas vaikutat menneisyyteen? Taaksejääneet tapahtumat pitää klaarata niin etteivät ne pilaa nykyhetkeä, ja tulevaisuudesta tehdään porukalla parempi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ehkäpä ne on olleet melko nuoria silloin, kun tätä on tapahtunut, en tiedä tarkemmin. Ihminen toimii niin eri lailla tilanteissa jotka pelästyttävät.

Ehkäpä se on hyvä neuvo, että sanoa heti, mutta ei se kaikilta onnistu, toiset pelästyvät ja ovat hiljaa, jotkut nostavat metelin. Tämä kaikki riippuu niin monesta asiasta, että ulkopuolelta ohjeiden antaminen ei auta.

Kun riittävän moni puhuu samasta asiasta, niin silloin ne heikommatkin uskaltavat kertoa kokemuksistaan, ja se on hyvä asia.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Aikuisten naisten tulisi toimia rohkeana esimerkkinä nuorille naisille. Puutu asiaan heti, puhu ääneen, älä vaikene!

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Perusohje kaikille ... ei siinä mitään. Mutta kuten monen osalta, niin helpompi sanoa kuin tehdä. Se että itse olet oletettavasti vahva noissa kysymyksissä ei tarkoita että kaikki muut olisivat. Ja eikö juuri niitä heikoimpia pitäisi auttaa... vaikka sitten jälkikäteen.

Esim. kaikille meille on valtion toimesta varattu suht. iso kasa tukia, joiden hakemattomuudesta koituu yhteiskunnalle ja yksilölle paljon harmia... mutta tukien alikäyttö on silti todella suuri ongelma eli tukia vain ei osata/pystytä/kehdata hakea... syitä on monia ja niiden erittelemiseen menisi aikaa ja tilaa. Epäkohta siis kuitenkin....

Samoin (ja jopa rikos) on ollut naisiin kohdistuneet teot menneiltä vuosikymmeniltä.. ja joskus vielä nytkin, vaikka tilanne on parantunut. Ei ole osattu/kyetty/kehdattu hakea apua. Nuo yllä mainitsemani (vain muutamat, lisääkin on, mutta rautalangasta vääntämisessäkin on rajansa) syyt tukien alikäyttöön johtaen pätevät myös seksuaaliseen häirintään ja rikoksiin ja siinä mielessä "metoo" on ollut perusteltu... Hyvähän se että edes nyt osaa/pystyy/kehtaa ilmoittaa tapahtuneesta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan mikäli tilanne on sellainen että se pitää ottaa esille omasta mielestään.

Toki ylilyönteihin ei kannata mennä, vaikka nekin väistämättömiä ja ikäviä seurauksia tällaisissa kampanjoissa ovat. Asiat pitää kuitenkin osata suhteuttaa ja oletan omalla arviolla tästä vielä koituneen enemmän hyvää kuin pahaa. Valitettavasti paha on ollut viime aikoina lisääntymään päin eikä tällaista kampanjaa pitäisi käyttää hyväkseen ikäviin tarkoituksiin.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Vai olisiko selitys pitkälle viiveelle juuri siinä, että asiaan on liittynyt vahvasti valta-asema, ja asian tuominen esiin on koettu mahdolliseksi vasta sitten kun tuo valta-asema on poistunut?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Tähän valta-asetelmaan suostuminen = anna tulla vaan. On ihan okei, että setä pippeliään esittelee, kun saan pitää vaivalla ansaitun työni. No ei kyllä ole ok.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Periaatteessa tämä paljastusprosessi on ihan OK ja ilmeisesti patoutuneet, sisällä pidetyt ikävät kokemukset odottivat vain sopivaa aikaviivettä tullakseen julki. Nyt aika oli kypsä, kun pato puhkesi Hollywoodissa. Olen tosin ollut huomaavinani, että tiedotusvälineet, erityisesti YLE on kovin aktiivinen. Pari hieman vahahtavan sävyistä "setätyylin" ajatusta.

Paljoltihan some on monen hyvän kuten myös pahan takana. Täällä US:ssa kirjoitellaan hyvin herkästi juuri kuolleesta henkilöstä. Ellei suoraan häntä pilkata niin hänen persoonansa ja tekemistensä kautta mollataan toisia, esim.
vainajan kanssa "väärään" puolueeseen kuuluneita. Ennen sentään oli jonkinlainen suruaika, jonka aikana mm. tiedotusvälineet eivät kirjoittaneet vainajasta kuin korkeintaa negron.

Ja sitten tämä MeToo-kampanja. Se näyttää oikeuttavan mihin vain. Tänään kuuntelin YLEn Puhetta. Ainakin puolen tunnin ajan kolme studiossa ollutta nuorta toimittajaa paahtoi tästä uudesta elokuvaohjaajan tapauksesta. Kolme tavallista ihmistä (ei juristeja, ei asianosaisia...) saa luvan repostella asiaa, jota ei ole vielä virallisesti tutkittu. Juontajien äänet nousivat välillä falsettiin innostuksesta. Pelkkää juoruilua.
Kaipasin niin aikoja, jolloin studiossa oli selkeästi artikuloiva toimittaja, joka oli perehtynyt asiaan josta puhui.

Mitä yritän sanoa? Sitä, että eikö tuon luokan ilmeisiä - ehkä tosin osin vanhentuneita - rikoksia kuulu ensin tutkia ennen kuin ryhdytään suoltamaan syytöksiä eetteriin.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Meinasi kirjoittaa myös Hollywoodissa iät ja ajat olleesta tavasta, kuinka kilpailu rahasta, vallasta ja kuuluisuudesta saa naiset kiipeämään reittä pitkin aivan omatoimisesti ja täysin vapaaehtoisesti. Tämä lienee suuren maailman yksi "vaiettu" asia. Ollaan tyytyväisiä kun "sedät" maksaa silikonitissejä ja pyllyjä. Näitä naisia löytyy myös, valitettavasti.

Toinen asia, mikä kummastuttaa on tuo nimettömänä huutelu ja syyttely. Sekä on uusi normaali, tässäkin asiassa?

Juhani Vehmaskangas

Ihmiset ovat vihdoinkin(?) alkaneet ymmärtää mitä on seksuaalinen häirintä, ja ahdistelu. Molemmat pitää tuomita, paitsi jos ne kohdistuvat minuun?
Omasta mielestäni kaikki häirintä ja ahdistelu pitäisi kieltää. Siis täysin riippumatta siitä mikä on ahdistelun tai häirinnän syy tai tarkoitus.
(bloggaus asiasta tarkemmin tänään kello 13:07)

Olen aiemminkin siitä kertonut, että olen itsekin saattanut joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Eräs opettaja nimittäin kerran, kun olin tietokoneen ääressä, huomasi, että minulla on hivenen niskat kipeet, ja tuli minua hieromaan. Tuo tapahtui aikuiskoulutuksessa, olin siis aikuinen kuten oli tuo naisopettajakin. Tykkäsin - saamastani hieronnasta siis.

Joskus baarissa aikoinaan tytöt ovat tulleet silittelemään siilitukkaani. Tykkäsin siitä kuten tykkäsin aikoinaan tuosta hieronnastakin, jotka molemmat kai voisi tulkita myös seksuaaliseksi häirinnäksi, ahdisteluksi tuskin sentään(?) - ainakin jos olisin nainen ja tekijä mies?

Ehkä jonkinlaiseksi häirinnäksi tai ahdisteluksi voi tulkita senkin kun eräällä rahapeliautomaatilla minulle ennestään tuntematon nainen tuli joskus ehdottamaan, että lähde hänen kanssaan oluelle - lähdin, ja sitten...

Tuokin tapaus tarkemmin kirjassani: http://juhanivehmaskangas.vapaavuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Pienillä ammattialoilla ura voi tyssätä siihen, jos nostaa seksuaalisen ahdistelun esiin. Samoin opiskelijoiden on ollut hankalaa kertoa ahdistelevista opettajista, koska valmistuminen ja arvosanat ovat opettajan vallassa. Johan se nyt on näissä viime kuukausien kertomuksissakin kuultu: on kenties kerrottukin rehtorille tms, mutta asia on pysähtynyt siihen.

Ja seksuaalinen häirintä tuli rikoslakiinkin vasta 2014. Jos joku asia on ollut puoliksi hyväksytty ja maan tapa, siis että jotkut sedät nyt vain kourivat ja ehdottelevat ja se on sitten yhy-yhy, niin mitäs siinä nuoret naiset olisivat tehneet?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Jos asia on tärkeä, sitä ei jätetä kesken. Viestin pitäisi olla alleviivattuna, tätä en hyväksy. Jos hiljaa hyväksytään, törkyily jatkuu. Ja ehdottomasti erottaa keskustelussa väkivaltainen seksuaalinen rikollisuus versus tissien tuijottaminen.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Mä en tiedä miksi parikymppisen naisen pitäisi uhrata uransa sen vuoksi, että yhteiskunta on päättänyt katsoa sivuun. Nyt viimein asiat ovat sen verran pinnalla ja toisaalta isoissa organisaatioissa on koulutusta ja toimintaohjeet näissä asioissa, että tilanne on toivottavasti muuttumassa.

Ja muuten, olisiko siis ok, jos vaikkapa esimies tuijoittaisi päivittäin tissejä?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #13

Hyvä, että tilanne muuttuu. Hyväksyinkö jossain tissien tuijottelun? Hieman sitä kuuluisaa lukutaitoa peräisin.

Komenttisi kuvastaa juurikin sitä mitä kirjoituksessani korostin. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Raiskaus on aivan eri asia kuin seksuaalinen häirintä. Jokainen nainen, joka kokee tulleensa häirityksi, aukaisee suunsa. Jos on tapahtunut rikos, soitetaan poliisille. Jos näin ei tee, hyväksyy sitten opiskelu- tai työpaikkansa tissien tuijottelijat. Valinta on vapaa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #14

Näimpä,.. Sitä ei tehdä Vuosien päästä, median kautta!

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #13

"Ja muuten, olisiko siis ok, jos vaikkapa esimies tuijoittaisi päivittäin tissejä?"

Ongelma tuossa on, miten todentaa se että esimies todellakin tuijottaa tissejä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä minä jouduin taksiautoilijana ollessani kaikein eniten homojen ahdistelemaksi.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Tämä nyt esillä oleva Lauri Törhösen asia on mielenkiintoinen moneltakin kantilta katsottuna. Mitään rikosilmoituksia en ole asiasta nähnyt kenenkään tehneen, vaikka julkisuudessa useat naiset häntä syyttävätkin. Mahdolliset rikokset tekoina ovat vanhentuneet rikosoikeudellisesti ja koska niihin ei ajallaan ole puututtu uhrien taholta, voi oletettujen uhrien motiivit olla mitä tahansa, onhan kyseessä professoritason henkilö.

On myös hyvin outoa, että YLE peruutti Törhösen ohjaaman elokuvan esittämisen ja Nasima Razmyar vaatii häntä luopumaan luottamustehtävästään Helsingin kaupungin Kaapelitalo-kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Vaikka julkisuudessa ei ole ollut tietoja, että Törhöstä vastaan olisi tehty yhtäkään rikosilmoitusta tai asiaa olisi tutkittu mitenkään luotettavasti.

Ennen kuin ihmiseltä voidaan estää elokuvien esittäminen ja vaatia luottamuspaikkojen menettämistä, asiat tulisi tietenkin tutkia. Niin toimitaan oikeusvaltioissa, mutta mehän emme elä sellaisessa. Me elämme banaanivaltiossa, jossa syytetyllä ei ole minkäänlaisia normaaleja oikeuksia tällaisissa tapauksissa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

No ensin pitää toki tutkia ennen kuin hutkitaan. Siinä mielessä homma tietenkin menee hulluuteen, jos julkinen tuomio ja muutakin tulee ennen kuin on edes todettu syylliseksi.

Media toimii salamana nykyään ja sitä kautta voi tulla epäkohtiakin. Niiden korjaaminen voipi olla todella vaikea juttu ja mikäli joku on syytön, niin syyllisen maine jää ja kivat elämälle.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Pikkuisen alkaa ärsyttmään tämä epäoikeudenmukaisuus jo!!

Hittoako noin vanhoista jutuista voi alkaa vaatimaan päätä giljotiinille!

Eihän me ruveittaisi, vaikka 5-vuoden päästä. Sanotaan että koulukiusaamiseen aletaan ottamaan kovempi linja ja aletaan tekemään polisi juttuja niistä jne. Niin emmehän me niistäkään ruvettaisi repimään vanhoja koulukiusaajia rangaistaviksi! Vai erotettaisiinko puolet eduskunnasta, puolet opettajista jne. Koska he koulukiusasivat! Itse pidän koulukiusaamista jopa pehempana asiana kuin Tissejen koskettelua ja ehdottelua aikusiässä jossa jokaisella aikuisen pitäisi sen verran osata puolustaa itseään!!

NYt pitäisi nopeasti joku sanoa tähän Metoo# paska kampanjalle stoppi tai tämä menee yli!

Iteppähän naiset hyväksyivät tuon hyödyn siitä seksismistä! Seksualisuudella saivat parempia rooleja!! Olisivt olleet silloin että ei! Niin joku sen TAIDOILLA olisi saanut eikä seksuaalisella käyttäytymisellä!

PS: Minuakin kiusattiin pentuna todella pahasti koulussa.. Ja oli negatiivista vaikutusta elämään. Mutten silti ikinä lähtisi vuosia myöhemmin heitä julkisesti syyttämään mistään niistä teoista saatikka rangaistusta antamaan!! Sanoisin että minua kiusattiin.. ja kertoisin kokemuksen ja toivoisn että joku vanhempi/lapset oppisivat ettei tekisi samaa virhettä kuin minä tein!

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kirjoitin hiljattain blogin "itsetunto"-käsitteen syntyhistoriasta, joka olemuksellisesti kutoutuu freudilaisen käsitteistön ja ajattelun hitaaseen lanseerautumisprosessiin jostain 40-50-luvuilta tänne toiselle vuosituhannelle.

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuom...

Amerikkalaista mielenmaisemaa voisi katsella tuolla lailla pitemmässä perspektiivissä, ja ihan ensiksi voisi palauttaa mieleen ne yleisen seksuaalisen vapautumisen varhaisimmat ajat, jolloin tyttökalenterit ilmestyivät MeeTTooripyöräkorjaamoiden seinille. Viisikymmenluku oli viatonta pin up -tyttöjen aikaa, eikä noita tyttöjä tai korjaamon äijiä kukaan muu kuin oman aikansa kukkahattutädit tainneet inhota saati tuomiolle vetää.

Marilyn Monroe selitti muuatta alastonkuvaansa toivoen, että amerikkalainen mies voisi töistä väsyneenä kotiin palatessaan vilkaista sitä ja jaksaa taas vähän matkaa eteenpäin.

Sieltä viattomuuden ajasta on pitkä matka länsimaailman nykyisin läpäisevään ylierotisoituneeseen alastomuuskulttiin. Tajuntateollisuuden, siis esimerkiksi elokuvateollisuuden, suurin myyntiartikkeli taitaa tätä nykyä olla paljas pinta. Jos maailman muuttuminen otetaan huomioon, onko ihme että yhdellä laidalla sorrutaan härskeihin ylilyönteihin ja vallan väärinkäyttöön. Ihme mielestäni olisi, ellei häirintää ja ääritapauksissa väkivaltaakin ilmenisi.

Niitä ei tietenkään pidä hyväksyä -- mutta kyllä ymmärrystä silti tarvittaisiin lisää. Se mitta-akseli, jossa flirtti ja keimaileva paljastelu ovat toisessa ääripäässä ja raiskaaminen toisessa, ei ole ainoa mitta-akseli joka todellisuuden päälle pitää asettaa.

Toinen mittari on historia -- sen tosiasian myöntäminen, että sukupuolinen vapautuminen länsimaissa on ollut olemuksellisesti niille hyvää tehnyttä tervettä kehitystä, jonka amputoiminen taantumalla takaisin täydelliseen pidäkkeiden ja estojen valtaan muuttaa länsimaailman samanlaisen sukupuoliseparaation ja torjunnan tilaan josta ei-länsimaiset kipeät kaapukulttuurit ovat puistattava esimerkki.

Se olisi todellinen Pyrrhoksen voitto -- tasa-arvoisuutta tavoiteltaessa päädyttäisiin täydelliseen sukupuolierotteluun ja naissukupuolen tosiasialliseen alistamiseen.

Elokuvien valtava merkitys ihmisidentiteetin ja roolimallien tarjoajana on siis tietyllä tavalla myös kulttuurisen vaaran paikka. Emme saa sortua siihen että aistillisuus kadotetaan maailmasta. Ylilyöntejä vastaan ei taistella ajautumalla puritanismin ylilyönteihin. Elokuvateollisuuden sisällä käynnissä oleva valtataistelu ei saa johtaa siihen että päättäville paikoille lopulta valikoituu tai taktikoituu sellainen porukka joka perustaa valtansa vihjailevaan tabujen mahtiin.

Tyypillisessä elokuvaprojektissa taitaa olla tuhatkunta työntekijää rekrytoituina mitä erilaisimpiin ammattitehtäviin. Koneistot maailmalla ovat hirvittäviä, ja niissä liikkuvat suuret rahat. Jonkin projektin torppaaminen jonkin tähden sairaiden sekoilujen tähden tarkoittaa joukkorangaistusta ja leivän viemistä kaikkien muidenkin suista. On syytä säilyttää suhteellisuudentaju -- ja se on todellakin hyvä säilyttää myös julkisuudessa käytävän keskustelun tasolla -- kun näistä varsin aroista ja haavoittavista väärinkäytöksistä nyt julkisuudessa keskustellaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Raskasta ja rönsyilevää ja sisällöltään aivan sekavaa. Se että nuoria ammatinharjoittajanaisia pyritään vastedes kiitos metooksmpsnjan suojaamaan hyväksikäytöltä ei mitenkään ole siirtymistä mihinkään puritanismiin tai "kaapukulttuuriin" vaan aidon tasa-arvon toteutumista näennäisen sijaan.
Nuoret tytöt voivat jatkossakin halutessaan tutustua seksuaalisuuden saloihin myös vanhempien työtovereiden kanssa mutta ei niin että heidät pakotetaan siihen esim niin kuin Törrösen uhrit joista yhtä Törhönen oli lähennellyt muiden miesten läsnäollessa.
Mikä ihme siinä että näistä nyt puhutaan ärsyttää niin psljon että pitää keksiä #21 kaltaisia sepustuksia. Työtilanne jossa nuorta naista lähennellään miesporukan läsnäollessa ei todellakaan edusta mitään vapaamielisyyttä tai puritanismin vastakohtaa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Sen lisäksi, että olen kanssasi sataprosenttisesti samaa mieltä, kirjoitin toiset sata prosenttia asiaa josta et ymmärtänyt mitään.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #28

Sen saa muut lukijat päätellä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #28

"kirjoitin toiset sata prosenttia asiaa josta et ymmärtänyt mitään."

Olisikohan se mahdollista että kirjoittaisit niin
että sen mitä kirjoitat voisi myös ymmärtää.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen Vastaus kommenttiin #30

Kuulkaapas Vihavainen, olisiko mahdollista että kirjoittaisit niin ettei heti kun pintaa hieman rapsuttaa paljastuisi jotain tavattoman karkeaa ja raakaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Miehet on sikoja, tarkemmin sanottuna karjuja.

Mitäs naiset sitten on?

Ei voida sanoa että naiset on sikoja, vaikka miehistä niin voi sanoa. Olisi törkeää sanoa naisia sioiksi.

Mutta jos naiset eivät ole sikoja, eivätkä karjut niitä kiinnosta, niin miksi miehet, anteeksi karjut, niitä naisia sillälailla kiehnää ja seksuaalisesti ahdistelee?

Eikö se sellainen kiinnostus mitä miehet naisille osoittaa ole jotenkin luonnotonta ja epänormaalia. Se on varmaan joku tauti joka voidaan parantaa lääkityksellä.

Joku piikki vain pyllyyn niille sellaisille miehille, niin kyllä se ahdistelu lakkaa. Homomiehet ei sellaista piikkiä tarvitse.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Tätä samaa menetelmää voitaisin soveltaa myös avioliitossa.

Kun vaimolla on sellainen kausi menossa ettei huvita, niin voisi sitten tarjota miehelleen seksin sijasta sellaista pilleriä joka poistaa turhat halut. Se olisi helpotus sille miehelle, eikä tarvitsisi turhaan neuvotella eikä riidellä.

Sitten kun naiselle halut palaa niin voisi ne miehen pillerit sitten piilottaa. Homma lähtisi taas toimimaan ilman neuvotteluja.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #25

"Vaan jos ei kurvelo keijaa ?"

Se on traagista ja surullista.

Naiselle se on suurempi loukkaus kuin se sellainen ahdistelu, tai siis se sellainen "neuvottelutilanne" ja mies menettää korvaamattoman arvokkaan ja ainutlaatuisen mahdollisuutensa.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Minustakin tämä me, too, kampanja on saamut vähän tarpeettoman suuret mittasuhteet. Olen myös tietenkin sitä mieltä, että naisia pitäisi kunnioittaa enemmän, ja juuri sitä tämä kampanja parhaimmillaan ajaa. Joissakin tapauksissa uskoisin kyllä "toiseen mhdollisuuteen", ettei koko loppuelämä olisi pilalla joistain virhearvioinneista. Asia ei aina ole myöskään niin mustavalkoinen. Pelkkä epäily ei riitä, koska nämä syytökset ovat todella vakavia.
Turun yliopisto on tästä esimerkkinä: He sallivat vierailevan tähtitieteen professorin ottaa vierailevan professorin paikan yliopistolla, vaikka hänellä on takanaan ahdistelusyyte jenkeissä. -Minusta ihmiselle pitää antaa mahdollisuus muutokseen jos tausta ei ole aivan hirveä. Pisteet Turkuun!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Minustakin tämä me, too, kampanja on saamut vähän tarpeettoman suuret mittasuhteet. Olen myös tietenkin sitä mieltä, että naisia pitäisi kunnioittaa enemmän, ja juuri sitä tämä kampanja parhaimmillaan ajaa."

En tiedä onko tämä kamppanja saanut edes tarpeeksi suuria mittasuhteita. Monet miehet ovat syypäitä siihen mistä heitä on tässä syytettykin ja siitä on syytä puhua, eikä vaieta.

Mutta nyt on puhuttu vain miesten synneistä, naiset ovat luonnostaan yhtä pahoja kuin miehetkin ja jossain naisissa, ei kaikissa, se pahuus pulpahtaa esiin. Myös näistä asioista olisi syytä puhua, ettei menisi liian yksipuoliseksi.

Syytä on tietenkin myös tähdentää sitä seikkaa että valtaosa miehistä ja naisista ovat varmasti normaalisti joko ihan kilttejä tai ihan siedettäviä. Joskus tosin kuka tahansa voi satunnaisesti haksahtaa pahuuden teille.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Me, too -kampanjalla soisi olevan vaikutusta myös pakolaisten naisten kohteluun. Naisten lääppiminen ja koskettelu on lisääntynyt valtavasti pakolaisvirran saavutettua Euroopan. Malmössä tapahtui pari päivää sitten, että nuorta tyttöä ahdisteltiin baarissa, jossa lähentelijä kosketteli naisen intiimejä paikkoja, minkä seurauksena tyttö antoi miehelle korvapuustin, meni hakemaan laukkunsa ja tyttökaverin pöydästä, ja aikoi poistua baarista, kun sai kyynärpäästä kasvoihin, minkä jälkeen pullo rikottiin hänen kasvoihinsa. Kasvot veressä uhri haki vartijan, jonka avulla hankittiin ambulanssi. -Uhri sanoo, ettei neuvo ketää toimimaan samalla tavalla kuin hän toimi, eli puolustamaan itseään... Minusta tämä on aivan hirveää: Itseä ei saa puolustaa pelosta, että saa pullolla päähän. Millä nämä vieraan kulttuurin tai uskonnon edustajat saisi ymmärtämään, että naisia pitää kohdella toisella tavalla? Onnistuuko tämä ollenkaan millään kampanjalla, ja miten?

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/KvpOd4/sophie...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Millä nämä vieraan kulttuurin tai uskonnon edustajat saisi ymmärtämään, että naisia pitää kohdella toisella tavalla? Onnistuuko tämä ollenkaan millään kampanjalla, ja miten?"

Kyllä tässä meidänkin kulttuurissamme riittää vielä töitä. Toki näitä vieraiden kulttuurien syntejä aina mieluusti pengotaan, levitellään ja päivitellään, usein ne on myös osoittautuneet ns. valeuutisiksi.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Toki näitä vieraiden kulttuurien syntejä aina mieluusti pengotaan, levitellään ja päivitellään, usein ne on myös osoittautuneet ns. valeuutisiksi."

Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että näiden vieraiden kulttuurien tekemiä rikoksia peitellään ja salataan monissa maissa, kuten myös heidän aiheuttamansa kulut salataan.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Arto, jotta ei menisi ns. valeuutisiksi, tutustu poliisin tilastoihin ulkomaalaisten osuudesta seksuaalirikoksissa, suomen kansalaisuuden saaneet ulkomaalaistaustaiset eivät ole luvuissa mukana.

Seksuaalinen ahdistelu 70,4% (2015) 69,7% (2016)

Raiskausrikokset 51,0% (2015) 34,9% (2016)

Seksuaalirikokset yht. 34,5% (2015) 45,4% (2016)

http://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_j...

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

https://www.is.fi/viihde/art-2000005549241.html

Tällä toiminnalla se tuo häirintä loppuu ihan varmasti....

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset