*

OutiMara mie vaan mietin

Naisille <3

Suomi on paras paikka naiselle ja tytölle. Ihan millä mittarilla tahansa, kehen tahansa verrattuna. Nainen on tasa-arvoinen, saa käydä koulua ja opiskella. Työnkin voi itse valita. Uralla eteneminen on aivan omista panoksista ja paukuista kiinni. Ylpeänä itse totean olevani onnellinen, olen saanut tältä yhteiskunnalta paljon. Haluan sen pysyvän tällaisena myös tyttärelleni.

Näin ei ole kaikkialla. Kaikille ei anneta mahdollisuutta. Luin uutisen aamulla Irakista, jossa käydään Mosulissa ratkaisevia taisteluita. http://yle.fi/uutiset/3-9496710 Siellä ovat mummot, äidit ja tyttäret ovat keskellä sotaa. Vaihtoehtoja ei naisilla ole. Osalla miehistä sen sijaan on. Helsingin turvapaikanhakijoiden mielenosoituksessa lämmitellään kaminan, teltan ja hyväntekeväisyyden suojassa.  Älypuhelimilla soitellaan kotimaahan, kauhistellaan tilannetta. Edelleenkään järkeeni ei käy perustelut, että turvapaikanhakureissuun ei voi sen vaarallisuuden vuoksi naisia ja lapsia mukaan ottaa, mutta heidät voi jättää kuitenkin keskelle sotaa. Naiset keskellä kaaosta huolehtivat lapsista, vanhuksista ja itsestään, jos ehtivät. Miten tämä voi mennäkin näin? Heikoimmat jää, apua ei tule. Toivon sydämmestäni, että tilanne tuolla ratkeaisi ja naiset sekä lapset pääsevät turvaan. Vaikka Isis joutuisi syvimpään helvettiin maan päältä, ratkeaako tilanne siltikään? Tuskinpa…Sitten taistellaan uskonnon varjolla veljeskuntien kesken. Ja keskellä naiset ja lapset.

Mummot, äidit ja tyttäret… Hyvää naistenpäivää!  Iso kiitos tilanteesta kuuluu myös suomalaisille isille ja miehille. Yhdessä olemme enemmän. Pidetään huolta toisistamme.

Rakkautta <3

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mä olen äiti. Kahden nuoren miehen äiti.
Laitan elämässäni heidät etusijalle. Koska äidinrakkaus.
En haluaisi että poikani kuolisivat turhan sodan takia. Sisällissota on tällainen juttu.
Isoisäni oli onneksi kaukana merillä, nuorna miehenä, Suomen sisällissodan aikaan. Ketä vastaan hän olisi taistellut? Työtovereitaan taiko sitä sukua mihin oli syntynyt? Sama dilemma näillä.

Toimituksen poiminnat